"Karvamyssystä" luopuminen

Omat hiukset olivat peruukin alla kasvaneet  noin 2...2,5  sentin mittaan ja tuntui ettei peruukki enää istu päähän kuten ennen, vaan sitä sai olla kokoajan nykimässä paikalleen. Samoin peruukki oli alkanut kutittaa, koska se pääsi liikkumaan omien hiusten kasvettua siellä alla. Olin varannut ajan kampaajalle 3.10.2012, koska toiveenani oli pikkuhiljaa jättää peruukki kokonaan pois käytöstä. 

Kampaajalla peruukin alla tummentuneet "sytostaattiharmaat" hiukseni vaalennettiin ja niihin muotoiltiin mallia. Hyväthän niistä tuli ja paras kaikesta, kun olin kassalla maksamassa käyntiäni, niin Kirsi sanoi, että tämä oli syntymäpäivälahja - kiitos rakas Pikku-Sicco - oli kiva ylläri, kun olitkin hoitanut kampaamokäyntini maksun jo etukäteen:)

Kampaajalta lähtiessäni kävelin ensimmäisen kerran julkisesti ilman peruukkia sen jälkeen, kun sen tammikuussa 2012 käyttöön otin. Kotiin kaupan kautta ajellessani peruukki oli pelkääjän penkillä, koska mietin vielä laittavani sen päähäni kauppareissun ajaksi. 

Istuin hetken parkkipaikalla kaupan pihassa ja keräsin kaiken rohkeuteni ja päätin, että peruukkia en enää päähäni laita vaan käyn kaupassa ilman sitä. Tunsin oloni tosi alastomaksi lyhyessä hiuskuontalossani ja tuntui, että joka hyllyn takaa joku kurkki ja tuijotteli vain minua ja hiuksiani.

Selvisin kauppareissustani ilman peruukkia - eikä se edes ollut niin hirveää kuin etukäteen ajattelin -  ja voi sitä vapauttavaa tunnetta mitä sen jälkeen tunsin! Tuntui tosi hyvältä!!!

Tämä voi kuulostaa hullulta, mutta minulle hiusten poislähtö on ollut henkilökohtaisesti vaikeampi asia käsitellä ja kestää kuin toisen rinnan poistaminen. Tuota päätä, kun ei saa piiloon, vaan se on aina näkyvillä.

Näin minä luovuin peruukin käytöstä - ja nyt jatkan uutta elämääni täysillä eteenpäin ilman "karvamyssyä".

Kuumetta ja voimat kateissa

Sain maanantaina 24.9.2012 seitsemännen herceptin-satsini, jonka jälkeen menin takaisin töihin ja vointini oli ihan ok.

Hyvin meni myös tiistaipäivä, mutta illalla nukkumaan käydessä palelin ja tärisin kuin horkkatautinen niin, että hampaat kalisivat suussa.  Niin kylmä oli, että palelin vaikka oli täkki päällä ja sen alla vielä fleecehuopa. Yö meni melko levottomasti, mutta pakko oli mennä keskiviikkoaamuna duuniin palkkoja laskemaan, jonka jälkeen tulin kotiin ja vietin loppupäivän vaakatasossa ja suurimman osan aikaa unten mailla. Torstai- ja perjantaiaamuina sama juttu kävin hoitamassa pakolliset hommat ja tulin sitten kotiin lepäilemään. Luulin, että olen saanut jonkin syyskuumeen, jonka uskoin menevän levolla ohi. Kuumetta mulla oli korkeimmillaan 39,5 ja kun normaalilämpöni on 36,5 niin täytyy sanoa, että olin todella rättiväsynyt ja voimat oli kateissa - hyvä että kättään jaksoi nostella. Viikonlopuksi mentiin kuitenkin mökille, mutta minä vietin sielläkin aikaani vaakatasossa maaten ja leväten.

Sunnuntai-iltana suihkuun mennessäni totesin, että leikatun puolen rinta on tulipunainen ja todella turvoksissa. Siinä sitä sitten ehti taas mielessä käydä vaikka mitä kauhukuvia. Olin aivan  varma, että  nyt on syöpä ryöstäytynyt valloilleen ja että se on nyt menoa - aina sitä uskoo siihen kaikkein pahimpaan tarjolla olevaan vaihtoehtoon - hautajaisetkin jo mielessä kävivät. Koskahan sitä oppii elämään ilman tuota pelkoa, koska se ei todellakaan ole kivaa. Mieheni kyllä yritti minua rauhoitella sanoen, että tulehtuneelta tuo rinta hänestä näyttää ja käski minun mennä heti seuraavana aamuna sitä näyttämään lääkärille.

No maanantaiaamuna menin Naistenklinikalle, koska ajattelin, että siellä osaavat ainakin ohjata minut johonkin jatkotutkimuksiin jos eivät siellä jo jotain avuksi vaivaan keksi. Pääsinkin onneksi minut leikanneen kirurgin katsottavaksi. Hän tyhjensi rinnasta sinne kertyneet nesteet n. 100 ml sekä huuhteli ontelon kortisonilla että vetyperoksidilla ja määräsi minulle antibioottikuurin sekä lähetti käymään labrakokeissa. Jo päivällä ensimmäisen antibiootin otettuani oloni alkoi parantua ja voimat palautua myös kuume jäi sille tielleen. 

Kävin näyttämässä rintaa hänelle vielä keskiviikkona ja perjantaina. Keskiviikkona rinnasta  punktoitiin pieni määrä nestettä, mutta perjantaina rintaa ei enää tarvinnut punktoida. Lääkäri arveli ettei rintaan enää jatkossa kerry nestettä - toivottavasti näin käy. Nyt rinta ainakin on imetty kuiviin - näyttää ihan ylikeitetyltä nakilta.

Maanantain verikokeissa CRP:ni oli 90 ja keskiviikon vastaava lukema 35, joten lääkkeet todellakin purevat tautiin ja nyt on olo tosi hyvä sekä  mieli pirteä ja reipas.