Niin se on aika kulunut kuin siivillä ja leikkauksestakin on jo reippaasti yli vuosi. Olen voinut mielestäni hyvin ja ollut pääasiassa hyvillä mielin ja pystynyt hoitamaan työnikin ihan kunnialla. Välillä yksin ollessani on täytynyt itkeä tihuttaakin ja sillälailla puhdistaa omaa päänuppia, koska ei sitä tarvitse kummoinenkaan poikkeama oloon tulla (patti siellä tai toinen täällä), kun mielikuvitus alkaa jyllätä ja mieleen tulee yleensä niitä kaikkein pahimpia vaihtoehtoja, mutta ei sinne suruhumuun saa jäädä - vaan pitää löytää uudelleen se elämänilo ja iloa elämään :). Näillä eväillä olen selvinnyt tähänkin asti ja selviän jatkossakin! Hiukseni ovat kasvaneet takaisin ja niitä on jo muutamaan otteeseen leikattu ja jonkun kauhuksi myös värjätty.
Ensimmäinen vuosikonrtolli tuli ja meni, mutta täytyy sanoa ettei mennyt ihan huomaamatta. En koko sairauteni aikana ole ollut niin hermostunut ja jännittynyt ja huonosti yöni nukkunut kuin noiden vuosikontrollikokeiden aikaan ja varsinkin silloin, kun odottelin niitä tuloksia, jotka olivat kuitenkin pääasiassa ihan mukavaa kuultavaa. On se vaan kumma miten tuo odottaminen on vaikeaa.
Oikean lapaluun alareunassa ollut etäpesäke-epäily on muuttumattomana paikallaan - ei ole kasvanut muttei myöskään hävinnyt. Taidan tietää syynkin siihen nyt, kun jälkeenpäin olen asiaa tarkemmin miettinyt. Taisi käydä niin ettei sädehoitoja suunniteltaessa huomioitu lainkaan tuota etäpesäke-epäilyä, joka näkyikin silloin vain luustokartoituksessa eikä skannauksessa ja näkyy siis edelleen vain luustokartoituksessa, jonka pyysin tekemään uudelleen, kun halusin varmuuden asiaan. Eikä minuun tatuoitu sädehoitoa varten minkäänlaista merkkiä selän puolelle eikä sinne myöskään sädehoitoa annettu - ainoastaan etupuolelle tatuoitiin ja sädetettiin, mutta tämä asia täytyy ottaa toukokuussa lääkärin kanssa puheeksi.
Tuossa kontrolliluustokartoituksessa näkyi sitten uusi "täppä" ja tälla kertaa se oli etupuolella ja oikealla siinä viidennen kylkiluun päässä. Täppä on kuitenkin mitä ilmeisimmin seurausta syksyisestä kaatumisesta, kun joku koiristani astui perässä kävellessään croksiini ja minä lensin nätisti turvalleni betonilaatoille ja jossa yhteydessä kylkiluuni olikin murtunut ja parannuttuaan alkanut kasvattaa rustottumaa, joka näkyi täppänä siinä luustokuvassa. Olihan se rinta ja kylkikin kipeä monta viikkoa, mutta kipu hellitti sitten pikku hiljaa ja minä unohdin koko asian, kunnes tätä täppää alettiin lääkärin kanssa ihmetellä. Päädyimme yksimielisesti siihen, että täppä oli seurausta tuosta kompuroinnista.
Keväällä 2012 saamani sytostaattihoidot ovat herkistäneet minua niin, että pystyn nykyään tekemään töitäni vain puuvillahanskat käsissä ja käsiäni monta kertaa päivässä rasvaten. Jos kosken papereihin paljain käsin niin hetken kuluttua sormenpääni ovat vereslihalla ja todella kipeät. Myöskään lehtien painoväreistä sormeni eivät tykkää.
Minulle teetettiin se lymfahiha ja hanska, joita oli tarkoitus pitää päivisin. Käteni kuitenkin kutisivat hihan sisällä ihan tautisesti ja olihan sitä kättä pakko hieman raapia hihan läpi ja kutina sen kuin yltyi, kun hihan illalla kädestä pois otin. Tästä raapimisestani oli seurauksena isot vesirakkulaihottumat käsivarressa ja hihan ja hanskan käyttökielto, koska ihoni ei kestänytkään hihan aiheuttamaa painetta. Jouduin fyssarille arviointiin ja sain sitten lähetteen lymfaterapiaan, kun tuo leikatun puolen käteni vaan turposi ja koveni kokoajan.
Lymfaterapia tehosi hienosti ja käsivarteni alkoi pehmetä ja pienentyäkin ja yritin antihistamiinin avulla pitää tuota tukihihaa päivisin niin paljon kuin mahdollista. Ehdinköhön kuusi kertaa käydä, kun yksi aamu huomasin käsivarteni olevan ranteesta kyynärpäähän asti turvoksissa ja violetinpunertava sen lisäksi kyynärpään yläpuolella oli iso punainen läiskä. Ei kun lääkäriin, jossa diaknoosina oli tulehduksen aiheuttama ruusu. Hoidoksi sain kolmen viikon penisilliinikuurin, jota jatketaan kuusi viikkoa jos ruusu uudelleen kuurin jälkeen puhkeaa. Onneksi menin heti oireiden ilmettyä lääkäriin ja tulehdusarvotkaan eivät vielä olleet tapissaan niin tuo suunkautta otettava hoito alkoi tehota ja parin päivän päästä ihon väri palautui normaaliksi. Jos tulehdus olisi ehtinyt muhia pidempään niin sairaalaan olisin joutunut ja saanut lääkkeet suoraan suoneen. Joten hyvä kun olin ajoissa liikkeellä ja tiesin jo lääkäriin mennessäni mikä minulla oli vaivana. Nyt kun tuo ruusu kerran on tullut niin se yleensä tulee myös uudelleen ja jatkossa pitää olla aina resepti valmiina lääkitystä varten, jotta hoito voidaan aloittaa mahdollisimman nopeasti. Lymfaterapiat jatkuvat vasta maaliskuun lopulla, kun tähän väliin tulee tuo matka aurinkoon ja lääkekuurin aikana sitä ei anneta.
Herceptiniä lääkäri määräsi minulle pitkänä hoitona ja itseasiassa huomenna maanantaina 18.2.2013 saan sitä viimeisen satsin ja toivon, että tautini on näillä hoidoilla vihdoin ohi eikä enää koskaan enää uusisi.
Vuosi sitten tammikuussa meidän piti lähteä Thaimaan matkalle, mutta sairastuttuani se jouduttiin peruuttamaan. Nyt olemme lähdössä tälle matkalle kolmen viikon kuluttua ja toivon tosissani, että tällä kertaa matkamme myöskin toteutuu.
Hyvää kevättä kaikille ja aurinkoisia ajatuksia - niillä selvitään ja mennään pitkälle!!!!!