Kolmas hoito syöpäklinikalla sujui suurin piirtein saman kaavan mukaan kuin ensimmäinen ja toinenkin. Hoito kesti kaikkinensa kolmisen tuntia. Ensin tippui tunnin verran heceptin ja siihen päälle pari tuntia taxotere-systostaatti. Tällä hoitokerralla unohtuivat jääpalat, joita sain vasta sytostaatin loppuvaiheessa - ja ilmeisesti sen seurauksena kieli ja suu on ollut hoidon jälkeen hieman aristava.
Kortisonin voimalla mennä sauhusin tällä kertaa lauantai-aamupäivään, mutta jo päivällä alkoi vauhti hidastua ja lauantai-iltapäivä kuten myös sunnuntai menikin sitten suurin piirtein sängyn pohjalla maaten.
Olin jo perjantaina töistä lähtiessäni sanonut, että maanantain olen suosiolla pois töistä, mutta tulen töihin tiistaina. Tämä osoittautuikin oikeaksi valinnaksi, sillä maanantai oli se päivä, jolloin veto oli poissa. Ihmettelinkin, että miten pelkkä kotiovelta koirien pissatarhaan kävely voi tuntua siltä kuin olisi juossut 10 kilometrin lenkin - voimat oli totaalisesti poissa, sydän hakkasi ja hiki virtasi oikein kunnolla.
Hoidon jälkeinen aika on mennyt ilman makuaistia, luita ja niveliä on kolottanut, päänuppia särkenyt, mutta tänään olo on jo melko mukava. Lisäksi hoito kuivattaa limakalvot, ihoa täytyy rasvata ja suuta ja hampaita pestä moneen kertaan päivässä ja varpaiden kynnet vaikka on lakatutkin alkavat irtoilla. Täytyy kyllä todeta, että jokaisen hoidon jälkeen näyttää palautuminen kestävän aina jokusen päivän kauemmin kuin edellisellä kerralla - mutta ihmekös tuo onhan nuo hoidot melkoinen rasitus kropalle.
Viime viikon torstaina minulla oli Syöpiksellä keuhojen TT-kuvaus. Työkaverini Pena toimi tällä kertaa kuljettajanani ja seuralaisenakin - kiitos Pena olen todella kiitollinen avustasi.
Skannauksen tulokset lääkäri soitti eilen, kun olin matkalla autolla töistä kotiin:
Lääkäri kertoi, että etiäiset olivat lähteneet pienemään, josta ilmoituksesta minun mielialani nousi nollasta sataan ja sanoinkin, että sehän on ihanaa!!!! Mutta, mutta totesi lääkäri siihen, ja kertoi, että no ei se niin hyvä asia olekaan, jolloin mieli-alani tipahti saman tein satasesta miinus sataseen ja vielä vähän sen allekin. Jos etiäiset olisivat pysyneet muuttumattomina olisi se tarkoittanut, että ne ovat vain tavallisia solumuutoksia, mutta tässä tapauksessa voidaan olettaa, että niissä on myös syöpäsoluja, mutta ei tässä vielä hanskoja tiskiin olla lyömässä!
Yritin siinä pitää itseni kasassa, keskittyä auton ajoon, siihen etten aja kenenkään päälle eikä kukaan aja minun päälleni sekä siihen mitä lääkäri minulle lisäksi kertoi. Sen verran menin kyllä shokkiin, että suurin osa hänen sanomisistaan menikin tuon alkujärkytyksen jälkeen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kävin vielä hoitamassa kauppa-asiat, mutta kun sitten kauppareissun jälkeen autoon istahdin ja lähdin ajelemaan kylätietä kotia kohti tuli itku ja mieli oli todella apea:( .
Soittelin Marjaanalle ja mietittiin, että mitenkäs tästä nyt sitten kerrotaan "Mummolle" ja "Vaijalle, joille ei tässä vaiheessa vielä oltu kerrottu kuin ainoastaan yhdestä "epäily etiäisestä". No, soittelin siis äidilleni ja kerroin hänelle miten asiat todellisuudessa ovat ja kerroin myös syyn siihen miksi en ollut etiäisistä heille aikaisemmin kertonut - en halunnut heidän turhaan huolehtivan ja miettivän näitä juttuja. Nyt on kuitenkin paljon helpompi olla, kun ei tarvitse miettiä mitä kukakin vahingossa saattaa tulla heille kertoneeksi ja äitini ottikin uutiset vastaan vallan rauhallisesti.
Hoitoja jatketaan tehdyn suunnitelman mukaan, mutta minut uusinta skannataan CEF-hoitojen jälkeen, ennen tulevia sädehoitoja.
Tämä päivä töissä meni vähän sekavin mielin, mutta oli hyvä, että minulla oli muuta ajateltavaa, kun vaan tämä "tanan" sairaus.
Olen tänään jutellut meidän ikioman "perhelääkärin" kanssa, jonka sanat saivat uskon tulevaan palautumaan - kiitos Marjukka olet enkeli ja kerrassan ihana ihminen.
Hoitojen välinen aika on mennyt tosi nopsasti ja ensi viikollahan minulla onkin edessä jo ensimmäinen CEF-hoito, joita tulen saamaan samoin kolme erillistä hoitokertaa.
Kiitos myös kaikille niille ystävilleni ja sukulaisilleni, joita en nimeltä ole maininnut. Olette minua tsempittäneet ja tällä matkalla mukanani kulkeneet - olette rakkaita ja todella tärkeitä minulle sekä läheisilleni!
Tällaisin mielin tänään - kyllä se elämä voittaa:)