keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Hyvinkään rata 18.7.2010

Viime viikonvaihteessa sunnuntaina juostiin Hyvinkään radalla SSVK:n 60-vuotisjuhlakilpailu, sijoituskilpailu sekä Whippet Kasvattajakilpailu. Sää suosi taas kerran ja lämpöä piisasi, mutta onneksi tuuli sen verran ettei ollut kovin tukahduttavaa.

Molemmat tyttösemme oli ilmoitettu sijoituslähtöön 280 m matkalle ja niinhän siinä kävi, että typykät olivatkin samassa lähdössä nro 3, jossa juoksi viisi koiraa. Geena juoksi mustalla nelosmanttelilla ja Jäde keltaisella vitosmanttelilla. Tämä oli Jädelle ensimmäinen kisastartti tällä lyhyellä matkalla.

Kilpakumppaneina tyttösillä oli tässä lähdössä Picasso, Deemax ja Pala-Peli.  Picasso voitti lähdön aikaan 18.51. Jäde ylitti maaliviivan toisena ja kellotti ajakseen 18.88 (samalla ajalla kolmanneksi sijoittui Pala-Peli). Geena ylitti maaliviivan neljäntenä koirana ajalla 19.00. Hyvin painelivat menemään molemmat tyttösemme ja juoksivat hyvät ajat. Geena vain saisi opetella juoksemaan radan sisälaitaa- nyt antaa tasoitusta muille, kun  juoksee pidemmän matkan painellessaan radan ulkoreunaa.

Kisapäivän kruunasi vielä se, että Kasvattajakilpailun voitto tuli Sökövinttiin EB-poikien (Foxi ja Faro) joukkueella! Kasvattajakilpailu on edellisen kerran juostu vuonna 2006. Hienosti juoksivat molemmat herrat.

Oli kiva kisapäivä mukavassa seurassa ja saatiin nähdä paljon hyviä juoksusuorituksia! Onnittelut kaikille kisoissa menestyneille!

lauantai 17. heinäkuuta 2010

torstai 15. heinäkuuta 2010

Tuomarinkartanolla 14.7.2010

Olimme ilmoittaneet Geenan ja Jäden Kartanon Kannu kilpailuun, joka juostiin 350 m matkalla. Kisat käytiin Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksessa erittäin aurinkoisessa ja paahtavassa säässä. Koiria oli jäänyt pois sen verran paljon kuuman sään vuoksi , että kisat juostiin suoraan finaalilähtöinä.

Geena juoksi sarjassa Kartanon Kannu, Whippet YK . Geena juoksi lähdössä nro 20 valkoisella kolmosmanttelilla. Kilpakumppaneina Geenalla oli tässä kovassa lähdössä Jykä ja  Jello.  Jykä voitti tämän lähdön aikaan 22.68 ja Geena tuli maaliin kolmantena 23.25. Tällä ajalla Geena kiisi jaetulle 8. sijalle vuoden 2010 TOP10-listalla.

Jäde juoksi Kartanon Kannu A-finaalin lähdössä nro 22 mustalla nelosmanttelilla. Kilpakumppaneina Jädellä oli tässä lähdössä Agatha, JX-Beatrix, Get On Top Ticking Timebomb, Foxylady ja Even Fastrer Tiking Timebomb. Jäde sai 6-kopin ja sieltä se starttasi kuin ohjus voittaen lähtönsä selvästi aikaan 23.15.

Olipa taas tosi hieno juoksuilta tyttösten kanssa!

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Tuomarinkartanolla 10.7.2010

Olimme ilmoittaneet Geenan ja Jäden Whippet Ratamestaruus kilpailuun, joka juostiin 350 m matkalla. Kisat käytiin Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksessa erittäin aurinkoisessa ja paahtavassa säässä. Molemmat neitoset joutuivat starttaamaan kaksi kertaa.

Geena juoksi sarjassa nartut yli 48 cm. 1. aikajuoksun Geena juoksi lähdössä nro 6 sinisellä kakkosmanttelilla. Kilpakumppaneina Geenalla oli tässä lähdössä Panthera ja NN-Beisla. Panthera voitti tämän lähdön aikaan 22.97 ja Geena tuli maaliin kakkosena aikaan 23.38.

Geena pääsi juoksemaan sarjansa A-Finaaliin neloskoirana kilpakumppaneinaan Panthera, Poppa-Konsti, Pirtti-Hirmu, NN-Beisla ja Bella Bambina. Tämän finaalilähdön voitti Poppa-Konsti aikaan 22.91 ja Geena oli tässä lähdössä viides ajalla 23.52.

Jäde juoksi 1. aikajuoksunsa lähdössä nro 13 valkoisella kolmosmanttelilla. Kilpakumppaneina Jädellä oli tässä lähdössä Tyyne sekä Get On Top Ticking Timebomb. Tyyne voitti tämän lähdön aikaan 23.15 ja Jäde oli tässä lähdössä kolmas ajalla 23.60.

Jäde pääsi juoksemaan A-Finaaliin kuutoskoirana kilpakumppaneinaan Tyyne, Nuppu, Agatha, Fila jqa Get On Top Tickin Timebomb. Tyyne voitti myös tämän finaalilähdön ja kellotti voittoajaksi 22.97. Jäde saavutti Tyyneä matkan aikana ja tuli maaliin hienosti kakkosena aikaan 23.11.

Tosi hienosti on tyttöset juosseet ei voi muuta sanoa!

Tuomarinkartanolla 3.7.2010

Pikku-Likkojemme Geenan ja Jäden kilpailu-urat avattiin 3.7.2010 Tuomarinkartanolla Derbyn ja Veteraanimestaruuskilpailun yhteydessä juostuissa sijoituskilpailulähdöissä.

Geena oli ilmoitettu 280 m matkalle ja se juoksi lähdössä nro 34 valkoisella manttelilla nro 3. Kilpakumppaneina Geenalla oli myös ensikilpaansa juoksevat Bingo, Lazy Lizard ja NN-Valentino sekä jo aikaisemminkin startannut Picasso.

Geena tyttönen se juoksee hieman pidempää matkaa tuolla ulkoradalla 6. Kuvia Geenan lähdöstä löytyy http://jaskan.kuvat.fi/kuvat/Vinttikoiraurheilua/2010/SVKL/Helsinki+3.7./IMG_8665.JPG. Geena voitti lähtönsä aikaan 18.99.

Jäde oli ilmoitettu 350 m matkalle ja se juoksi lähdössä nro 13 (ei onneksi ollut epäonnen luku) sinisellä  manttelilla nro 2. Kilpakumppaneina Jädellä oli myös ensikilpaansa juokseva Backgammon sekä jo aikaisemmin startanneet NN-Talisman ja El Tiempo.

Kuvia Jäden lähdöstä löytyy http://jaskan.kuvat.fi/kuvat/Vinttikoiraurheilua/2010/SVKL/Helsinki+3.7./IMG_8432.JPG. Jäde voitti lähtönsä aikaan 23.23. Tällä ajalla Jäde kiisi suoraan 3. sijalle vuoden 2010 TOP10-listalla.

Hienosti juoksivat molemmat neitoset - olemme enemmän kuin tyytyväisiä päivän saavutuksiin!

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Paljon Onnea vaan...





Onnittelut rakkaalle isälleni, joka viettää tänään 3.7.2010 80-vuotissyntymäpäiväänsä!

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Lomaa ja terassien tekoa...

Ollaan Bjacken ja koirien kanssa oltu mökillä 19.6.10 lähtien pari viikkoa "lomailemassa" ja siinä sivussa rakennettu pari terassia ja maalailtu rakennuksia.


Täytyy sanoa, että kyllä tuntui aloittelijan ranteessa ja kyynärpäässä naulaaminen. Nauloja lyötiin varmasti pari tuhatta kappaletta, mutta en valita, nyt mulla on reilu 18 neliön terassi, jossa voin ottaa aurinkoa ja nauttia myös ilta-auringon laskusta!

Ellu, Mankku, Sara ja Ada tulivat koirineen (Jedi, Jami ja Saga) aattona viettämään juhannusta meidän vanhusten kanssa. Kivaa oli, vaikka ilma olikin sateinen.



Sini, Micke ja Ia sekä koiransa (Sulevi) saapuivat juhannuspäivänä meitä moikkamaan.

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina piipahtivat äiti, isä ja sisko meidän kanssa päiväkahvilla.

 
Kuvissa: Iso terassi vielä hieman vaiheessa, Vierasmajan terassi ja käsienpesupiste.


Kaikesta tekemisestä huolimatta ollaan nautittu lomasta ja luonnonrauhasta.
Sauna on lämmitetty jokaikisenä iltana, valvottu normaalia myöhempään ja herätty sitten kun ollaan jaksettu! Koiruudetkin on nauttineet mökkeilystä!

Eilen saatiin tietää, että Vattenfall aloittaakin sähköjen vedon tänään, joten jos hyvin käy niin meillä on sähköt mökillä, kun seuraavan kerran sinne mennään, eikä enää tarvi pelleillä sen agrekaatin kanssa - Jippii!