torstai 31. heinäkuuta 2008

Treeniä ja erilaista treeniä...

Keskiviikkoiltana lähdettiin Littlen ja hänen koiriensa sekä Wallun kanssa töiden jälkeen ajelemaan kohti Hyvinkäätä ja siellä olevia hiekkakuoppia. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Myös Mummo ja Vaija tulivat paikalle Bessin kanssa.

Koirat juoksivat kuopilla vapaana aina kukin vuorollaan, ettei sattuisi haavereita. Wanda juoksetti Wallua perässään, kun Wandassa oli vielä niin hyvät tuoksut, että Wallu sekosi täysin. Mutta sai kyllä Wallu liikuntaa, kun yritti pysyä Wandan vanavedessä. Wanda nimittäin tykkäsi kovin olla “takaa-ajettavana”.

Kuopilta ajeltiin vielä Mummon ja Vaijan pihaan testaamaan ja näyttämään Marjaanan hommaamaa “jalkaviehettä”. Mainio vehje ja todella helppo käytettävä ihan yksinkin.
Oli mukava ilta ja tällä kertaa erilaista treeniä. Kotiuduimme kello 21:30 aikaan ja täytyy sanoa, että Mäntsälästä Helsinkiä kohti ajellessamme ei auton takakontista kuulunut minkäälaista ääntä eikä näkynyt yhtään koiranpäätä pystyssä.

Torstai-iltana, kun sain leikattua ylä- ja alatarhan ruohot työnnettävällä “ekoclip” leikkurillani, vein jokaisen oman koirani yksi kerrallaan alatarhaan riekkumaan “jalkavieheen” kanssa.
Vanha Samukin innostui vallan moisesta vieheestä ja oli aivan töpinöissään. Tänä iltana, kun Wanda ei tuoksuineen ollut paikalla, myös Wallu nappasi reilusti vieheestä kiinni ja ajoikin sitä innoissaan. Hemmo leikki vieheellä kuten muillakin (ei näe mitään muuta kun vieheen). Dippy juoksi kyllä vieheen perässä, mutta “hyi” kun se olisi pitänyt ottaa suuhun.

Ei kommentteja: