lauantai 14. huhtikuuta 2012

II CEF-hoito

Totuttuun tapaan kävin 2.4.2012 aamulla labrakokeissa Puolarmetsässä ja 3.4.2012 sain toisen CEF-hoitoni Syöpäklinikalla. Hoito sujui samoin kuin edelliselläkin kerralla ja oli reilussa parissa tunnissa ohi.

Keskiviikkona kävin saamassa neulasta-pistoksen Puolarmetsän sairaalassa. Tällä pistoksella estetään valkosolujen joukkokato. Olinkin hoitojen jälkeen hieman pirteämpi kuin aikaisemmin - en tiedä johtuiko tuosta neulasesta. Mutta onhan todella kallis pistos, yksi annos maksaa noin 1300 euroa - onneksi tuota hintaa ei itse tarvitse maksaa.

Neulasta sivuvaikutuksena sain luukipuja ja ne eivät todellakaan olleet mukavia. Tuntui kuin joku olisi raastinraudalla vedellyt luuta niskassani, lapaluitteni välissä ja alaselässä, mutta näitä oireitahan ei kaikille tule, joten ei tämän takia kannata jättää ottamatta. Minä jätän kuitenkin hakematta seuraavan neulastasatsin ja koitan pärjätä ilman - pärjäsinhän aikaisemminkin!

Ihanaa kevät on tullut ja kohta on viimeisen systostaattihoidon aika. Aika kulkee niin nopsaan, että hyvä kun perässä pysyy  :)

Ei kommentteja: