Talitintin poikanen

Perjantai-aamuna, kun tulin koirien kanssa aamutarpeilta takaisin sisälle huomasin, että ulko-ovemme edessä hiekalla oli pesästään tippunut pieni talitintinpoikanen. Suurin piirtein samassa kohtaa löytyi edellisenä päivänä pesästä tippuneet kaksi poikasta kuolleena, jotka mieheni korjasi pois. Tämä  pieni tilliäinen oli ihmeenkaupalla selvinnyt pudotuksestaan hengissä ja siinä se istua nökötti maassa yksin ja peloissaan. Enhän minä sitä siihen voinut jättää vaan...

Vein koirat kiiruusti sisälle ja päätin, että en jätä poikasta siihen maahan, vaan teen sille  jonkinmoisen pesän. Löysin sellasen kukkaistutukseen käytetyn laakean metalliastian, jonka pohjalle laittelin saniaisen lehtiä ja sammalta sekä vanusidettä lämpöä tuomaan ja pitämään. Hanskat kädessä sitten nostin tintin poikasen tekemääni varapesään ja laitoin sen maahan suurinpiirtein siihen kohtaan missä olikin, mutta saniaispensaan suojaan ettei kastuisi, jos vaikka päivällä sataisi. Poikasella oli jo vähän höyhenpeitettäkin, mutta sen silmät ei vielä olleet auki. Oli vain täynnään suurta nokkaa koko linnunpoikasen naama.

Keittiön ikkunasta sitten seurasin, kun sen vanhemmat vuorotellen kävivät sitä siinä pesässä ruokkimassa ja kyllä siitä poikasesta melkomoinen äänikin lähti. Päivän töiden jälkeen kotiin tultuani ilokseni huomasin, että poikanen oli edelleen hengissä ja vanhemmat sitä kävivät edelleen ruokkimassa.

Lähdimme mieheni ja koiruuksien kanssa viikonloppua mökille viettämään, joten nostin pesäastian pois maasta metallisen törpökän päälle ja laitoin koko hoidon ihan talon seinän vierelle niin ettei pesään menisi vettä. Mökille matkatessani toivoin tintinpoikasen selviävän vanhempiensa kanssa viikonlopusta. Naapurin rouva oli käynyt tarkistamassa tintin tilan poissa ollessamme moneen otteeseen ja laitteli minulle viestiä. Kun sunnuntaina aamupäivällä tultiin mökiltä oli pikku talitinpoikanen edelleen hengissä ja sen höyhenpeite oli mielestäni lisääntynyt ja näytti että se olisi hieman pulskistunutkin. Edelleen sen ahkerat vanhemmat käyvät sille ruokaa tuomassa ja seuraa pitämässä. Toivottavasti pieni talitintinpoikanen selviää ja kasvaa niin, että jonain päivänä lentää sille tekemästäni varapesästä - silloin tiedän tehneeni oikein, vaikka puutuinkin luonnon omaan kiertokulkuun!

Thaimaa, Phuket 10.3.-25.3.2013

Oltiin Bjacken ja siskoni Marjaanan kanssa lomailemassa Thaimaan Phuketissa ja siellä Cape Panwan kylässä. 

Lomalta lähdettiin hakemaan aurinkoa ja lämpöä ja niitä todella saatiin -aurinko paistoi joka ikisenä päivänä ja lämpömittari näytti 34 asteen varjolämpöjä ja kosteusprosentit olivat tapsissaan. Kun ilmastoidusta hotellihuoneesta astui ulos tuntui, kun olisi astunut huonosti lämmitettyyn saunaan. Tämä oli ensimmäinen matkamme Aasian suuntaan.

Mennessä matka meni melko huomaamatta, koska suurimman osan lentomatkasta onnistuimme joten kuten nukkumaan. Lähdimme Helsinki-Vantaalta alkuillasta klo 18:40 ja olimme perillä Phuketissa kello 05:00 paikallista aikaa, itseasiassa tunnin aikaisemmin kuin mitä piti. Phuketin kentältä hotellillemme matka kesti noin tunnin verran. Oli kyllä hieman orpo-olo, kun matkalaukkumme vietiin eri kyydillä hotellille kuin millä me itse menimme, mutta kyllä ne laukut samaan aikaan meidän kanssa hotellille saapuivat! Puolitoista tuntia jouduimme odottelemaan huoneemme valmistumista ja tuon ajan vietimme hotellin loungessa kahvia ja hedelmiä nauttien.

Tässä muutama kuva hotellihuoneestamme ja parvekkeeltamme:

Marjaanan puoli hotellihuoneesta

Meidän matkapeti, jossa oli leveyttä 240cm

Parvekkeella oli oma jacuzzi...

Pesualtaita oli ihan kaksin kappelein

 leposohva sekä istuinryhmä....

ja upea merinäköala

Hotellillamme asustelivat jokusen päivän myös Miss Thaimaa 2013 kandidaatit perässään kuvaajat, avustajat ja ohjaajat - Bjakellakin oli silmänruokaa ;)

Minä, Joonas Bjakke

Duunikaverini Joonas, joka viettää osan vuodesta Thaimaassa kävi tapaamassa meitä hotellilla ja vietti yhden rantapäivän kanssamme hotellin omalla rannalla. Joonaksen ja Wassanan opastuksella tutustuimme Phuket-townin ostoskujiin ja tavarataloihin. Joonas opasti meitä myös Cape Panwan iltaelämään-Kiitos Joonas ja Watt!


Alla jokunen kuva hotellin omalta rannalta ja hotellialueelta:

Foxifox  meren syleilyssä

"Mersu-vaijerihissi" rannalle

Hotellin rantamaisemaa

Siskon lomavarpaat

Teimme porukalla 14.3.2013 kokopäivän kestävän Snorklaus- ja saariretken Raya Diversin opastamana. Retken oppaina toimi kolme tyttöä ja täytyy sanoa, että upeasti tytöt retken vetivät - täysi kymppi heille siitä. Kävimme mm. Phi Phi-saarilla, josta jatkoimme läheiselle laguunille snorklaamaan.





Meillä oli lomamme aikana myöskin merkkipäiviä: 15.3.2013 olimme Bjaken kanssa taittaneet yhteistä taivalta 30 vuotta. Marjaanan synttäripäivää vietettiin 17.3.2013 ja 20.3.2013 juhlittiin meidän 10-vuotishääpäivä skumpan kera.

James Bondin saarella

Siskon kanssa kahdestaan teimme Phang Nga-retken 20.3.2013, johon kuului käynti kumipuuviljelmällä, merimatka pitkähäntäveneellä Koh Ping Kan eli James Bondin saarelle, josta matka jatkui paalujen päälle rakennettuun muslimikylään, missä nautimme lounaan. Taas hypättiin pitkähäntäveneen kyytiin, joka käänsi keulansa kohti lähtösatamaa, josta jatkoimme bussilla matkaa luolatemppelille ja sieltä vielä cashewpähkinätehtaalle. Mukava retki mukavien oppaiden ja muiden suomalaisten retkeläisten kanssa.

Kumipuuviljelmällä

Paalujen päälle rakennettu muslimikylä

Muslimikylässä

Luolatemppelin sisään käynti

Täällä kuvattiin elokuvaa The Beach

Torstaina 21.3.2013 kävimme koko porukalla tutustumassa Phuket Aquariumiin, jossa riittikin nähtävää ihan mukavasti.

Auringon nousut olivat aivan uskomattoman kauniita - eivät vain näissä kuvissa näytä samalta miltä luonnossa:

ISOT KIITOKSET Markukselle ja Tonylle, kun muutitte meille pariksi viikoksi hoitamaan koiria ja huushollia. Ilman teitä ei tämä retkemme olisikaan onnistunut!

Takaisin Suomeen palattiin maanantai-iltana klo 19. jälkeen ja Tony tuli meitä kentältä hakemaan.
Kyllä sitä taas jaksaa töitä tehdä, kun on saanut aimo annoksen auringonvaloa!

Latasin loman jälkeen Ifolor-kirjaohjelman koneelleni ja tein valokuvakirjat muistoksi tästä reissustamme meille sekä Marjaanalle! Reissun kaikki kuvat lataan jossain vaiheessa Foxifox-kuviin!

Oli kiva reissu - suosittelen nille, joille tuo kuumakosteus ei ole liikaa - meiltä matkalaisilta se vei mehut kokonaan!

Vuosikontrollia ja muutakin mukavaa

Niin se on aika kulunut kuin siivillä ja leikkauksestakin on jo reippaasti yli vuosi. Olen voinut mielestäni hyvin ja ollut pääasiassa hyvillä mielin ja pystynyt hoitamaan työnikin ihan kunnialla.  Välillä yksin ollessani on täytynyt itkeä tihuttaakin ja sillälailla puhdistaa omaa päänuppia, koska ei sitä tarvitse kummoinenkaan poikkeama oloon tulla (patti siellä tai toinen täällä), kun mielikuvitus alkaa jyllätä ja mieleen tulee yleensä niitä kaikkein pahimpia vaihtoehtoja, mutta ei sinne suruhumuun saa jäädä - vaan pitää löytää uudelleen se elämänilo ja iloa elämään :). Näillä eväillä olen selvinnyt tähänkin asti ja selviän jatkossakin! Hiukseni ovat kasvaneet takaisin ja niitä on jo muutamaan otteeseen leikattu ja jonkun kauhuksi myös värjätty.

Ensimmäinen vuosikonrtolli tuli ja meni, mutta täytyy sanoa ettei mennyt ihan huomaamatta. En koko sairauteni aikana ole ollut niin hermostunut ja jännittynyt ja huonosti yöni nukkunut kuin noiden vuosikontrollikokeiden aikaan ja varsinkin silloin, kun odottelin niitä tuloksia, jotka olivat kuitenkin pääasiassa ihan mukavaa kuultavaa. On se vaan kumma miten tuo odottaminen on vaikeaa.

Oikean lapaluun alareunassa ollut etäpesäke-epäily on muuttumattomana paikallaan - ei ole kasvanut muttei myöskään hävinnyt. Taidan tietää syynkin siihen nyt, kun jälkeenpäin olen asiaa tarkemmin miettinyt. Taisi käydä niin ettei sädehoitoja suunniteltaessa huomioitu lainkaan tuota etäpesäke-epäilyä, joka näkyikin silloin vain luustokartoituksessa eikä  skannauksessa ja näkyy siis edelleen vain luustokartoituksessa, jonka pyysin tekemään uudelleen, kun halusin varmuuden asiaan. Eikä minuun tatuoitu sädehoitoa varten minkäänlaista merkkiä selän puolelle eikä sinne myöskään sädehoitoa annettu - ainoastaan etupuolelle tatuoitiin ja sädetettiin, mutta tämä asia täytyy ottaa toukokuussa lääkärin kanssa puheeksi. 

Tuossa kontrolliluustokartoituksessa näkyi sitten  uusi "täppä" ja tälla kertaa se oli etupuolella ja oikealla siinä viidennen kylkiluun päässä. Täppä on kuitenkin mitä ilmeisimmin seurausta syksyisestä kaatumisesta, kun joku koiristani astui perässä kävellessään croksiini ja minä lensin nätisti turvalleni betonilaatoille ja jossa yhteydessä kylkiluuni olikin murtunut ja parannuttuaan alkanut kasvattaa rustottumaa, joka näkyi täppänä siinä luustokuvassa. Olihan se rinta ja kylkikin kipeä monta viikkoa, mutta kipu hellitti sitten pikku hiljaa ja minä unohdin koko asian, kunnes tätä täppää alettiin lääkärin kanssa ihmetellä. Päädyimme yksimielisesti siihen, että täppä oli seurausta tuosta kompuroinnista.

Keväällä 2012 saamani sytostaattihoidot ovat herkistäneet minua niin, että pystyn nykyään tekemään töitäni vain puuvillahanskat käsissä ja käsiäni monta kertaa päivässä rasvaten. Jos kosken papereihin paljain käsin niin hetken kuluttua sormenpääni ovat vereslihalla ja todella kipeät. Myöskään lehtien painoväreistä sormeni eivät tykkää.

Minulle teetettiin se lymfahiha ja hanska, joita oli tarkoitus pitää päivisin. Käteni kuitenkin kutisivat hihan sisällä ihan tautisesti ja olihan sitä kättä pakko hieman raapia hihan läpi ja kutina sen kuin yltyi, kun hihan illalla kädestä pois otin. Tästä raapimisestani oli seurauksena isot vesirakkulaihottumat käsivarressa ja hihan ja hanskan käyttökielto, koska ihoni ei kestänytkään hihan aiheuttamaa painetta. Jouduin fyssarille arviointiin ja sain sitten lähetteen lymfaterapiaan, kun tuo leikatun puolen käteni vaan turposi ja koveni kokoajan. 

Lymfaterapia tehosi hienosti ja käsivarteni alkoi pehmetä ja pienentyäkin ja yritin antihistamiinin avulla pitää tuota tukihihaa päivisin niin paljon kuin mahdollista. Ehdinköhön kuusi kertaa käydä, kun yksi aamu huomasin käsivarteni olevan ranteesta kyynärpäähän asti turvoksissa ja violetinpunertava sen lisäksi kyynärpään yläpuolella oli iso punainen läiskä. Ei kun lääkäriin, jossa diaknoosina oli tulehduksen aiheuttama ruusu. Hoidoksi sain kolmen viikon penisilliinikuurin, jota jatketaan kuusi viikkoa jos ruusu uudelleen kuurin jälkeen puhkeaa. Onneksi menin heti oireiden ilmettyä lääkäriin ja tulehdusarvotkaan eivät vielä olleet tapissaan niin tuo suunkautta otettava hoito alkoi tehota ja parin päivän päästä ihon väri palautui normaaliksi. Jos tulehdus olisi ehtinyt muhia pidempään niin sairaalaan olisin joutunut ja saanut lääkkeet suoraan suoneen. Joten hyvä kun olin ajoissa liikkeellä ja tiesin jo lääkäriin mennessäni mikä minulla oli vaivana. Nyt kun tuo ruusu kerran on tullut niin se yleensä tulee myös uudelleen ja jatkossa pitää olla aina resepti valmiina lääkitystä varten, jotta hoito voidaan aloittaa mahdollisimman nopeasti. Lymfaterapiat jatkuvat vasta maaliskuun lopulla, kun tähän väliin tulee tuo matka aurinkoon ja lääkekuurin aikana sitä ei anneta.

Herceptiniä lääkäri määräsi minulle pitkänä hoitona ja itseasiassa huomenna maanantaina 18.2.2013 saan sitä viimeisen satsin ja toivon, että tautini on näillä hoidoilla vihdoin ohi eikä enää koskaan enää uusisi.

Vuosi sitten tammikuussa meidän piti lähteä Thaimaan matkalle, mutta sairastuttuani se jouduttiin peruuttamaan. Nyt olemme lähdössä tälle matkalle kolmen viikon kuluttua ja toivon tosissani, että tällä kertaa matkamme myöskin toteutuu.

Hyvää kevättä kaikille ja aurinkoisia ajatuksia - niillä selvitään ja mennään pitkälle!!!!!

"Karvamyssystä" luopuminen

Omat hiukset olivat peruukin alla kasvaneet  noin 2...2,5  sentin mittaan ja tuntui ettei peruukki enää istu päähän kuten ennen, vaan sitä sai olla kokoajan nykimässä paikalleen. Samoin peruukki oli alkanut kutittaa, koska se pääsi liikkumaan omien hiusten kasvettua siellä alla. Olin varannut ajan kampaajalle 3.10.2012, koska toiveenani oli pikkuhiljaa jättää peruukki kokonaan pois käytöstä. 

Kampaajalla peruukin alla tummentuneet "sytostaattiharmaat" hiukseni vaalennettiin ja niihin muotoiltiin mallia. Hyväthän niistä tuli ja paras kaikesta, kun olin kassalla maksamassa käyntiäni, niin Kirsi sanoi, että tämä oli syntymäpäivälahja - kiitos rakas Pikku-Sicco - oli kiva ylläri, kun olitkin hoitanut kampaamokäyntini maksun jo etukäteen:)

Kampaajalta lähtiessäni kävelin ensimmäisen kerran julkisesti ilman peruukkia sen jälkeen, kun sen tammikuussa 2012 käyttöön otin. Kotiin kaupan kautta ajellessani peruukki oli pelkääjän penkillä, koska mietin vielä laittavani sen päähäni kauppareissun ajaksi. 

Istuin hetken parkkipaikalla kaupan pihassa ja keräsin kaiken rohkeuteni ja päätin, että peruukkia en enää päähäni laita vaan käyn kaupassa ilman sitä. Tunsin oloni tosi alastomaksi lyhyessä hiuskuontalossani ja tuntui, että joka hyllyn takaa joku kurkki ja tuijotteli vain minua ja hiuksiani.

Selvisin kauppareissustani ilman peruukkia - eikä se edes ollut niin hirveää kuin etukäteen ajattelin -  ja voi sitä vapauttavaa tunnetta mitä sen jälkeen tunsin! Tuntui tosi hyvältä!!!

Tämä voi kuulostaa hullulta, mutta minulle hiusten poislähtö on ollut henkilökohtaisesti vaikeampi asia käsitellä ja kestää kuin toisen rinnan poistaminen. Tuota päätä, kun ei saa piiloon, vaan se on aina näkyvillä.

Näin minä luovuin peruukin käytöstä - ja nyt jatkan uutta elämääni täysillä eteenpäin ilman "karvamyssyä".

Kuumetta ja voimat kateissa

Sain maanantaina 24.9.2012 seitsemännen herceptin-satsini, jonka jälkeen menin takaisin töihin ja vointini oli ihan ok.

Hyvin meni myös tiistaipäivä, mutta illalla nukkumaan käydessä palelin ja tärisin kuin horkkatautinen niin, että hampaat kalisivat suussa.  Niin kylmä oli, että palelin vaikka oli täkki päällä ja sen alla vielä fleecehuopa. Yö meni melko levottomasti, mutta pakko oli mennä keskiviikkoaamuna duuniin palkkoja laskemaan, jonka jälkeen tulin kotiin ja vietin loppupäivän vaakatasossa ja suurimman osan aikaa unten mailla. Torstai- ja perjantaiaamuina sama juttu kävin hoitamassa pakolliset hommat ja tulin sitten kotiin lepäilemään. Luulin, että olen saanut jonkin syyskuumeen, jonka uskoin menevän levolla ohi. Kuumetta mulla oli korkeimmillaan 39,5 ja kun normaalilämpöni on 36,5 niin täytyy sanoa, että olin todella rättiväsynyt ja voimat oli kateissa - hyvä että kättään jaksoi nostella. Viikonlopuksi mentiin kuitenkin mökille, mutta minä vietin sielläkin aikaani vaakatasossa maaten ja leväten.

Sunnuntai-iltana suihkuun mennessäni totesin, että leikatun puolen rinta on tulipunainen ja todella turvoksissa. Siinä sitä sitten ehti taas mielessä käydä vaikka mitä kauhukuvia. Olin aivan  varma, että  nyt on syöpä ryöstäytynyt valloilleen ja että se on nyt menoa - aina sitä uskoo siihen kaikkein pahimpaan tarjolla olevaan vaihtoehtoon - hautajaisetkin jo mielessä kävivät. Koskahan sitä oppii elämään ilman tuota pelkoa, koska se ei todellakaan ole kivaa. Mieheni kyllä yritti minua rauhoitella sanoen, että tulehtuneelta tuo rinta hänestä näyttää ja käski minun mennä heti seuraavana aamuna sitä näyttämään lääkärille.

No maanantaiaamuna menin Naistenklinikalle, koska ajattelin, että siellä osaavat ainakin ohjata minut johonkin jatkotutkimuksiin jos eivät siellä jo jotain avuksi vaivaan keksi. Pääsinkin onneksi minut leikanneen kirurgin katsottavaksi. Hän tyhjensi rinnasta sinne kertyneet nesteet n. 100 ml sekä huuhteli ontelon kortisonilla että vetyperoksidilla ja määräsi minulle antibioottikuurin sekä lähetti käymään labrakokeissa. Jo päivällä ensimmäisen antibiootin otettuani oloni alkoi parantua ja voimat palautua myös kuume jäi sille tielleen. 

Kävin näyttämässä rintaa hänelle vielä keskiviikkona ja perjantaina. Keskiviikkona rinnasta  punktoitiin pieni määrä nestettä, mutta perjantaina rintaa ei enää tarvinnut punktoida. Lääkäri arveli ettei rintaan enää jatkossa kerry nestettä - toivottavasti näin käy. Nyt rinta ainakin on imetty kuiviin - näyttää ihan ylikeitetyltä nakilta.

Maanantain verikokeissa CRP:ni oli 90 ja keskiviikon vastaava lukema 35, joten lääkkeet todellakin purevat tautiin ja nyt on olo tosi hyvä sekä  mieli pirteä ja reipas.

Ohi on...

Varsinaiset syöpähoidot: leikkaus, sytostaatti- ja sädehoidot ovat minun kohdaltani nyt ohitse -toivottavasti lopullisesti. Herceptiniä minulle annetaan pitkän kaavan mukaan eli saan sitä vielä kaksitoista kertaa ja seuraavan kerran jo tulevana maanantaina. Laskeskelin, että herceptinin anto loppuu joskus tammikuun 2013 loppupuolella. Tässä välissä käyn muutamassa kuvauksessa ja lääkärissäkin.

Eilen oli viimeinen minulle määrätyistä kahdestakymmenestäviidestä sädehoitokerrasta. Hoidoissa kävin viitenä päivänä viikossa viiden viikon ajan, mutta täytyy sanoa, että tuo viisi viikkoa meni tosi nopsasti.  Itse sädehoidoista ei minulle tullut kuin hieman ruskettunut iho siihen kohtaan johon säteitä annettiin, mutta muuten iho kesti hoidot tosi hyvin. Huomasin kyllä olevani normaalia väsyneempi, mutta en osaa sanoa johtuiko se hoidoista vai siitä että kroppa reagoi hassunkurisesti tähän helpompaan hoitoon vai vaan sairaalassa ramppaamisesta. Iso kiitos Sädehoitoklinikan henkilökunnalle - he olivat aina iloisia, auttavaisia  ja todella mukavia koko hoitojaksoni ajan!!! 


Tänään minulla oli varattu aika sädehoitolääkärin luokse ja kävin juttelemassa hänen kanssaan saamastani hoidosta ja tulevista kontrollikäynneistä. Lääkäri tutki minut ja sädetetyn rintani ja toivotti  minut  kirmaaamaan kesälaitumille:) Kiitos rakas siskoni Marjaana, kun taas olit taas tukena ja toisina korvina mukana vastaanotolla - sinusta on ollut suunnaton apu ja tuki tällä matkallani, joka on ollut myös sinulle ja  lähiomaisilleni ja sukulaisilleni hyvinkin raskasta aikaa.


Nyt hoitojen päätyttyä totean, ettei tämä rintasyöpä hyvistä hoidoista ja paranemisprosenteista huolimatta ole mikään "ihan pikku juttu", josta selviää vain tuosta noin - sitä kun ei sairastuessaan kuitenkaan tiedä kuuluuko siihen 98 prosenttiin, joka selviää vai ei. Hoidot ovat niin henkisesti kuin fyysisestikin todella rankkoja ja en edes pahimmalle vihamiehelleni toivoisi tätä tautia ja näitä kokemuksia, joita olen viime lokakuusta lähtien läpi käynyt, vaikka kaikki menikin mielestäni hieman helpommin kuin mitä osasin odottaa. Kyllä sitä on välillä itkeä tihustettu oikein kunnolla ja päästelty höyryjä oikein urakalla.


Nyt eletään päivä kerrallaan, nautitaan siitä mitä on ja uskotaan parempaan tulevaan:)


Kiitos sukulaiseni ja todelliset ystäväni, jotka olette minun kanssani tätä matkaa kulkeneet ja minua tukeneet - olette minulle tärkeitä ja rakkaita - kiitos että olette olemassa!

Aina ei suunnitelmat toteudu

Eikä kaikki mene niin kuin on suunniteltu. Minulle oli varattu perjantaina 11.5.2012 klo 14:30 aika Sädehoitoklinikalle simulointia varten. Kävi kuitenkin niin, että simulointikoneen laserit eivät toimineet ja koneelle oli tulossa korjaaja Saksasta vasta seuraavan viikon tiistaina. 

Meitä oli kaikkiaan neljä naista, joille simulointi piti tuolloin tehdä ja meidät vietiinkin siksi 3. kerrokseen toiselle koneelle simulointia varten. Olin jonossa kolmantena ja odottelin siinä vuoroani, joka tulikin sitten puolentoista tunnin odottelun jälkeen klo 16:00. Siinä sitä sitten makoiltiin  ja röntgensalihoitajat ja fyysikot  pyörivät kuin väkkärät koneen ympärillä ja yrittivät saada sitä toimimaan, mutta kone ei vaan useammasta yrityksestä huolimatta suostunut toimimaan ja kuvaus jäi perjantaina tekemättä. No, olinhan minä kiukkuinen, kun autoon pääsin ja soitin Tellulle, jolle vuodatin koko "hyvän tuuleni" - kiitos Tellu, kun taas kerran jaksoit kuunnella vuodatukseni. Minullahan, kun on tunnetusti "pitkä pinna" - eli inhoan sanaa huomenna ja haluan että asiat tapahtuvat mieluummin nyt heti. No kiukku laantui kotimatkalla ja viikonloppukin meni  ihan mukavasti. Minulle varattiin uusi aika simulointia varten seuraavan viikon keskiviikolle16.5.2012 ja sen päälle sain ajan myös ensimmäiseen sädehoitooni.

Sain maanantaina 14.5.2012 puhelinsoiton, jossa kysyttiin pääsisinkö tulemaan simulontia varten Sädehoitoklinikalle ja pääsinhän minä. Sain samalla käytyä verikokeissa tulevia Herceptin-hoitoja varten. Laserit eivät toimineet, mutta kuvaus saatiin muuten tehtyä.

Tiistaina kävin Naistenklinikalla punktiossa, jossa kainalon alta poistettiin 200 ml nesteitä, jotka olisivat saattaneet ehkä aiheuttaa turhaa kipua tulevassa sädehoidossa, kun säteet olisivat voineet kuumentaa nesteet.

Keskiviikkona 16.5.2012, kun olin jo melkein perillä sairaalalla puhelimeni soi ja hoitaja kertoi, ettei minulle tänään annettaisikaan sädehoitoa, koska hoitosuunnitelmaa ei vielä oltu ehditty tehdä. Minä kysyin hoitajalta, että onko minulla kuitenkin se simulointi, joka tehdään ennen sädehoidon aloitusta, johon hän vastasi, ettei hän tiedä,  mutta ottaa selvää ja soittaa sitten minulle uudestaan.  Olin jo sairaalan ulko-ovilla, kun puhelimeni soi uudelleen  ja hoitaja kertoi, ettei myöskään simulointia tehdä tänään. Minun matkani Pitäjänmäeltä Sädehoitoklinikalle ei ole pitkä, mutta miten jos olisinkin lähtenyt liikkeelle esim. Mäntsälästä ja sairaalalle päästyäni minulle olisi kerrottu, että olin tehnyt turhan matkan - en olisi ollut todellakaan iloinen, koska sitä en ollut nytkään.

No, matkani ei kuitenkaan ollut turha, sillä saimme hoitajan kanssa varattua ajat kaikille 25:lle sädehoitokerralle sekä tulevalle simuloinnille ja ensimmäiselle sädehoidolle tiistaiksi 22.5.2012. 

Maanantaina 21.5.2012 sain ensimmäisen satsini pitkästä Herceptin-hoidosta Syöpäklinikalla. Hoito kesti noin tunnin, mutta seuraavan hoidon pitäisi mennä jo puolet lyhyemmässä ajassa, kun tippa laitetaan tippumaan hieman nopeammin.

Tiistaina 22.5.2012 aamulla kävin taas Naistenklinikalla tyhjennyttämässä kainalon alusen, josta tällä kertaa nesteitä poistettiin vain 90 ml. Päivällä ennen Syöpikselle menoa kävin hakemassa Ruskeasuolta mittojeni mukaan valmistetun lymfahihan ja -hanskan.


Sädehoitoklinikalla minulle tehtiin tarkistussimulointi ja minuun tatuoitiin kolme sädehoitopistettä ja sain kuin sainkin ensimmäisen sädehoitoni, joka itsessään ei kestänyt kuin noin 30 sekuntia. Kaikkine koukeroineen, asetteluineen ja laskelmineen aikaa kului tällä kerralla noin tunnin verran, mutta minä pysyin hyvällä tuulella, koska kokoajan kuitenkin tapahtui jotain.

Nyt on siis sädehoidot käynnistyneet ja ainakaan vielä ei ihossa näy mitään merkkejä hoidosta - niitä voi kuulemma tulla parin viikon kuluttua hoidon aloituksesta (punoitusta, kutinaa ja ihon kuivumista). Auringon ottoa sädetetylle alueelle minun tulee vältää vielä vuoden kuluttua hoidon päättymisestä. 

Näillä mennään ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan on sädehoidot käyty 26.6.2012, jonka päättekksi on vielä sädehoitolääkärin tapaaminen on 27.6.2012.