sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Luukkiretki 18.01.2009

Tänään retkeiltiin Luukissa pienellä "tyttöporukalla".

Osa vakiporukoista meni Nuuksion metsiin juoksentelemaan ja osa jäi kotiin ymmärrettävistä syistä.

Tyttöporukka treffasi parkkipaikalla kello 11:00, josta se suuntasi kulkunsa kohti koiratarhaa. Marjaana ja Heidi antoivat tyttöstensä ensin päästellä suurimmat höyryt pois tarhalla. Minä lenkkeilin koirieni ja Lindan kanssa sen aikaa metsätiellä.

No, saatiin sitten porukka kasaan ja jatkoimme matkaamme kohti grillikatosta, jossa nautimme retkieväät ja jatkoimme matkaamme Kaitalammen ympäri. Jokunen kulkija tuli meitä vastaan, mutta saimme kulkea melko rauhassa. Suurin osa liikkujista oli luistelemassa Kaitalammen jäällä.

Sää oli tänään pilvinen ja harmaa. Lämpömittari näytti olevan asteen verran pakkasenpuolella ja hiljalleen sateli lunta.

Mukana retkeilemässä tänään olivat: Kenneltyttömme Linda, Heidi sekä koiransa Nokko ja Fila että Marjaana ja koiransa Daisy, Exo ja Wanda. Minulla oli tänään mukana kaikki koirani eli Samu, Dippy sekä Wallu.

Kaksi ja puoli tuntia saatiin tänään aikaa kulumaan Luukkiretkeemme. Askelmittariin kertyi tältä retkeltä 12264 askelta.

Nyt on kotisohvalla kolme rauhallista wiipotinta ketarat kohti kattoa! Niin se vaan hurahti taas sunnutaipäivä retkeillessä! Kiitokset mukaville lenkkikavereille - otetaan uusiksi!

1 kommentti:

Kennel Indian Hills kirjoitti...

Terkkikset kavereille......on hieman huono aika tulla....Wallua the dreamia.....tapaamaan!
Noh,josko ensi pyhänä tuo systi lähtis retkelle!!!!


T. The Pakastaja